Jenni Vartiaisen "Missä muruseni on" valittiin eilen Iskelmä-gaalassa vuoden 2010 parhaimmaksi iskelmäksi, onnittelut!!! :) Mun muruseni on tällä hetkellä töissä. <3
maanantai 14. helmikuuta 2011
maanantai 7. helmikuuta 2011
Voehan Runeberg!
Mulla oli lauantaina kyllä elämäni ikimuistoisin Runebergin päivä... :D
Edelliseen postaukseeni viitaten: "Eikä se ole kirkossa kuulutettua, että juttu jää ikuisesti ystävyyden tasolle.". Tässä olin aivan oikeassa. ;) Perjantain duuni-illasta kehittyi suhteellisen mielenkiintoinen. Kun saavuin töihin, juttelin puhelimessa hyvän ystäväni Neiti T:n kanssa. Höpöteltiin niitä näitä ja yhtäkkiä näin, että Neiti X tuli töihin. Luulin, että hän on edelleen saikulla, mutta eipäs ollutkaan. Mulla meni pasmat ihan sekaisin ja päätettiin lopettaa puhelu Neiti T:n kanssa.
Päädyttiin aika vuoron alussa Neiti X:n kanssa samaan työpisteeseen. Olin jo alussa pistänyt merkille ne erittäin hyvin istuvat vaaleat farkut. Siihen kun lisättiin puna-valkoinen neule, alkoi mulla tehdä tiukkaa seistä X:n vieressä. Kirosin mielessäni omaa ujouttani. Siinä se seisoi ihan vieressä, mutta en vaan uskaltanut koskea. Vitutuskäyrä oli aikast korkealla sen tähden. Seuraavana päivänä sain kuulla, ettei ollut X:lläkään ollut ihan helppoa mun lähellä. ;)
Oltiin jo melkein pari viikkoa sitten sovittu X:n kanssa, että mentäis nyt lauantaina 5.2. ulos parantamaan maailmaa. Niin myös tapahtui. Kun oltiin löydetty sopiva kuppila, tilasin oluen ja X lasillisen punaviiniä. Siinä me sitten istuttiin molemmat kai vähän hölmistyneinä, että joo. ;)
Jossain vaiheessa lähdin vessaan ja kun tulin takas pöytään, oli X jälleen rohkeampi ja nosti kissan pöydälle (ei siis mua!!! Ehhehe!!! :D). Hän kysyi, että kuinka rehellisen vastauksen haluan siihen, että onko hänen halaukset tarkoittaneet enemmän kuin kaveruutta. Vastasin, että suoran. Ja sain myös sellaisen. X kertoi tuntevansa vetoa mua kohtaan... Aaaawww... <3
Alettiin puida meidän Facebookissa kirjoittamia juttuja, fiiliksiä menneiltä viikoilta jne. ja siinä välissä tilattiin toiset juotavat. Jatkettiin juttelua ja yhtäkkiä X otti mua käsistä kiinni. Se oli sellainen hetki, jota ei kovin usein koe. Istuttiin napit vastakkain, pideltiin toisiamme käsistä, katottiin silmiin ja hymyiltiin. Jostain syystä (?) meitä alettiin vilkuilla viereisestä pöydästä sen verran, että se kävi häiritsemään mua ja vaihdettiin toiseen kuppilaan.
Siellä toisessa kuppilassa me ei sitten muuta tehtykään kuin halailtiin toisiamme. <3 Yhdessä vaiheessa X totesi: "Sun sydän lyö aika hurjaa vauhtia", johon vastasin: "Löis sunkin, jos olisit mä". :) Mutta niinhän se on, että sydän ei pysty valehtelemaan. Mun oli niin hyvä olla siinä X:n sylissä, että olisin voinut jäädä siihen ikuisesti.
Lopulta heitin X:n kotiin ja ajelin sen jälkeen himaan katsomaan miten Herra U ja C ovat pärjänneet. Koko eilisen päivän olin kuin mikäkin pahainen ihastunut teini. Suu jatkuvassa hymyssä enkä pystynyt keskittymään mihinkään. Roikuin Facebookissa ja hehkutin onneani. Vaikka ei tätä tunnetta pysty kuvailemaan. <3 Nyt on niin paljon helpompi olla, kun sain varmuuden siihen, että olen ollut X:n suhteen oikeassa. Tunne on molemminpuolinen.
Tänään me ollaan jälleen samassa työvuorossa ja vieläpä samassa työpisteessä... Can't wait! ;) Mun pitäis jo olla nukkumassa ja antaisin aika paljon, että saisin ottaa nyt X:n kainalooni. Sen sijaan yritän änkeä itseni Herra U:n ja C:n viereen uneksimaan X:stä. <3
Niin, että elämästä ei voi koskaan tietää. ;) Öitä!
Edelliseen postaukseeni viitaten: "Eikä se ole kirkossa kuulutettua, että juttu jää ikuisesti ystävyyden tasolle.". Tässä olin aivan oikeassa. ;) Perjantain duuni-illasta kehittyi suhteellisen mielenkiintoinen. Kun saavuin töihin, juttelin puhelimessa hyvän ystäväni Neiti T:n kanssa. Höpöteltiin niitä näitä ja yhtäkkiä näin, että Neiti X tuli töihin. Luulin, että hän on edelleen saikulla, mutta eipäs ollutkaan. Mulla meni pasmat ihan sekaisin ja päätettiin lopettaa puhelu Neiti T:n kanssa.
Päädyttiin aika vuoron alussa Neiti X:n kanssa samaan työpisteeseen. Olin jo alussa pistänyt merkille ne erittäin hyvin istuvat vaaleat farkut. Siihen kun lisättiin puna-valkoinen neule, alkoi mulla tehdä tiukkaa seistä X:n vieressä. Kirosin mielessäni omaa ujouttani. Siinä se seisoi ihan vieressä, mutta en vaan uskaltanut koskea. Vitutuskäyrä oli aikast korkealla sen tähden. Seuraavana päivänä sain kuulla, ettei ollut X:lläkään ollut ihan helppoa mun lähellä. ;)
Oltiin jo melkein pari viikkoa sitten sovittu X:n kanssa, että mentäis nyt lauantaina 5.2. ulos parantamaan maailmaa. Niin myös tapahtui. Kun oltiin löydetty sopiva kuppila, tilasin oluen ja X lasillisen punaviiniä. Siinä me sitten istuttiin molemmat kai vähän hölmistyneinä, että joo. ;)
Jossain vaiheessa lähdin vessaan ja kun tulin takas pöytään, oli X jälleen rohkeampi ja nosti kissan pöydälle (ei siis mua!!! Ehhehe!!! :D). Hän kysyi, että kuinka rehellisen vastauksen haluan siihen, että onko hänen halaukset tarkoittaneet enemmän kuin kaveruutta. Vastasin, että suoran. Ja sain myös sellaisen. X kertoi tuntevansa vetoa mua kohtaan... Aaaawww... <3
Alettiin puida meidän Facebookissa kirjoittamia juttuja, fiiliksiä menneiltä viikoilta jne. ja siinä välissä tilattiin toiset juotavat. Jatkettiin juttelua ja yhtäkkiä X otti mua käsistä kiinni. Se oli sellainen hetki, jota ei kovin usein koe. Istuttiin napit vastakkain, pideltiin toisiamme käsistä, katottiin silmiin ja hymyiltiin. Jostain syystä (?) meitä alettiin vilkuilla viereisestä pöydästä sen verran, että se kävi häiritsemään mua ja vaihdettiin toiseen kuppilaan.
Siellä toisessa kuppilassa me ei sitten muuta tehtykään kuin halailtiin toisiamme. <3 Yhdessä vaiheessa X totesi: "Sun sydän lyö aika hurjaa vauhtia", johon vastasin: "Löis sunkin, jos olisit mä". :) Mutta niinhän se on, että sydän ei pysty valehtelemaan. Mun oli niin hyvä olla siinä X:n sylissä, että olisin voinut jäädä siihen ikuisesti.
Lopulta heitin X:n kotiin ja ajelin sen jälkeen himaan katsomaan miten Herra U ja C ovat pärjänneet. Koko eilisen päivän olin kuin mikäkin pahainen ihastunut teini. Suu jatkuvassa hymyssä enkä pystynyt keskittymään mihinkään. Roikuin Facebookissa ja hehkutin onneani. Vaikka ei tätä tunnetta pysty kuvailemaan. <3 Nyt on niin paljon helpompi olla, kun sain varmuuden siihen, että olen ollut X:n suhteen oikeassa. Tunne on molemminpuolinen.
Tänään me ollaan jälleen samassa työvuorossa ja vieläpä samassa työpisteessä... Can't wait! ;) Mun pitäis jo olla nukkumassa ja antaisin aika paljon, että saisin ottaa nyt X:n kainalooni. Sen sijaan yritän änkeä itseni Herra U:n ja C:n viereen uneksimaan X:stä. <3
Niin, että elämästä ei voi koskaan tietää. ;) Öitä!
perjantai 4. helmikuuta 2011
Melkein jo viikonloppu
Kunhan eka jaksaisi tehdä töissä iltavuoron. :)
Vielä tosta mun ihastuksesta. Neiti X on mua muutaman vuoden nuorempi ja tavattiin loppusyksystä töissä. Hän jäi heti mun mieleen ja yhtäkkiä huomasin, etten saa häntä mielestäni. Niinpä pari kuukautta sitten menin ja kerroin, että olen ihastunut (tiesin silloin jo, että hän pitää myös naisista). Neiti X otti asian oikein hyvin.
Nyt tilanne vaikuttaisi siltä, että hänelläkin on jonkinlaisia tunteita mua kohtaan, mutta ei ole sanonut sitä mulle vaan olen PÄÄTELLYT (IKINÄ ei pitäisi PÄÄTELLÄ vaan kysyä SUORAAN!!!).
Ongelmaksi muodostuu se, että huonon itsetuntoni takia en todellakaan uskalla ottaa puheeksi hänen mahdollisia tunteitaan. Siitä seuraa taas se, että asia tuskin mihinkään etenee...
No, olen tässä pähkäillyt ja tullut siihen tulokseen, että kun en uskalla mitään asian eteen tehdä (kynnys on todella liian korkea. Pelkään liian paljon, että tulee märällä rätillä päin naamaa - ja se sattuisi), on parempi antaa olla. Menetys on mun oma, mutta kukaan muukaan ei valintoja voi mun puolestani tehdä.
En ole IKINÄ ennen pakittanut tällaisissä tilanteissa, joten myös siksi tää on todella hämmentävää. Oon enemmän kuin kerran kysynyt iteltäni: "Mikä sua vaivaa?".
Se kuitenkin lohduttaa, että saan pitää Neiti X:n ystävänä huolimatta tunteistani. Eikä se ole kirkossa kuulutettua, että juttu jää ikuisesti ystävyyden tasolle. Tällä hetkellä ite en kuitenkaan aio tehdä minkäänlaisia siirtoja. Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta.
Kaikesta huolimatta mukavaa viikonloppua kaikille!
Rakas Neiti X, tää on sulle:
Vielä tosta mun ihastuksesta. Neiti X on mua muutaman vuoden nuorempi ja tavattiin loppusyksystä töissä. Hän jäi heti mun mieleen ja yhtäkkiä huomasin, etten saa häntä mielestäni. Niinpä pari kuukautta sitten menin ja kerroin, että olen ihastunut (tiesin silloin jo, että hän pitää myös naisista). Neiti X otti asian oikein hyvin.
Nyt tilanne vaikuttaisi siltä, että hänelläkin on jonkinlaisia tunteita mua kohtaan, mutta ei ole sanonut sitä mulle vaan olen PÄÄTELLYT (IKINÄ ei pitäisi PÄÄTELLÄ vaan kysyä SUORAAN!!!).
Ongelmaksi muodostuu se, että huonon itsetuntoni takia en todellakaan uskalla ottaa puheeksi hänen mahdollisia tunteitaan. Siitä seuraa taas se, että asia tuskin mihinkään etenee...
No, olen tässä pähkäillyt ja tullut siihen tulokseen, että kun en uskalla mitään asian eteen tehdä (kynnys on todella liian korkea. Pelkään liian paljon, että tulee märällä rätillä päin naamaa - ja se sattuisi), on parempi antaa olla. Menetys on mun oma, mutta kukaan muukaan ei valintoja voi mun puolestani tehdä.
En ole IKINÄ ennen pakittanut tällaisissä tilanteissa, joten myös siksi tää on todella hämmentävää. Oon enemmän kuin kerran kysynyt iteltäni: "Mikä sua vaivaa?".
Se kuitenkin lohduttaa, että saan pitää Neiti X:n ystävänä huolimatta tunteistani. Eikä se ole kirkossa kuulutettua, että juttu jää ikuisesti ystävyyden tasolle. Tällä hetkellä ite en kuitenkaan aio tehdä minkäänlaisia siirtoja. Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta.
Kaikesta huolimatta mukavaa viikonloppua kaikille!
Rakas Neiti X, tää on sulle:
tiistai 1. helmikuuta 2011
Esittely
Tässähän tätä...
Neiti L = minä,
Herra U = vanhempi koirani,
Herra C = nuorempi koirani,
Guru = pirullinen nainen (positiivisessa mielessä),
Neiti X = ihastukseni.
Näillä termeillä päästään jo alkuun. Lisään niitä sitä mukaan, kun on aihetta. :)
Tällä hetkellä Neiti X valtaa aika hyvin ajatusmaailmani. Kyllähän sen kaikki tietää, että naiset ovat vaikeita. Nyt se kuitenkin taidan olla minä, joka on vaikea. (Niin, olenhan minäkin nainen... Mutta olenko muka vaikea???) En ole vielä koskaan ihastuttuani ollut näin jumissa kuin nyt olen! Aivan uskomatonta ja tavallaan tosi surullista! Mua pelottaa. :(
Neiti L = minä,
Herra U = vanhempi koirani,
Herra C = nuorempi koirani,
Guru = pirullinen nainen (positiivisessa mielessä),
Neiti X = ihastukseni.
Näillä termeillä päästään jo alkuun. Lisään niitä sitä mukaan, kun on aihetta. :)
Tällä hetkellä Neiti X valtaa aika hyvin ajatusmaailmani. Kyllähän sen kaikki tietää, että naiset ovat vaikeita. Nyt se kuitenkin taidan olla minä, joka on vaikea. (Niin, olenhan minäkin nainen... Mutta olenko muka vaikea???) En ole vielä koskaan ihastuttuani ollut näin jumissa kuin nyt olen! Aivan uskomatonta ja tavallaan tosi surullista! Mua pelottaa. :(
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)