Kunhan eka jaksaisi tehdä töissä iltavuoron. :)
Vielä tosta mun ihastuksesta. Neiti X on mua muutaman vuoden nuorempi ja tavattiin loppusyksystä töissä. Hän jäi heti mun mieleen ja yhtäkkiä huomasin, etten saa häntä mielestäni. Niinpä pari kuukautta sitten menin ja kerroin, että olen ihastunut (tiesin silloin jo, että hän pitää myös naisista). Neiti X otti asian oikein hyvin.
Nyt tilanne vaikuttaisi siltä, että hänelläkin on jonkinlaisia tunteita mua kohtaan, mutta ei ole sanonut sitä mulle vaan olen PÄÄTELLYT (IKINÄ ei pitäisi PÄÄTELLÄ vaan kysyä SUORAAN!!!).
Ongelmaksi muodostuu se, että huonon itsetuntoni takia en todellakaan uskalla ottaa puheeksi hänen mahdollisia tunteitaan. Siitä seuraa taas se, että asia tuskin mihinkään etenee...
No, olen tässä pähkäillyt ja tullut siihen tulokseen, että kun en uskalla mitään asian eteen tehdä (kynnys on todella liian korkea. Pelkään liian paljon, että tulee märällä rätillä päin naamaa - ja se sattuisi), on parempi antaa olla. Menetys on mun oma, mutta kukaan muukaan ei valintoja voi mun puolestani tehdä.
En ole IKINÄ ennen pakittanut tällaisissä tilanteissa, joten myös siksi tää on todella hämmentävää. Oon enemmän kuin kerran kysynyt iteltäni: "Mikä sua vaivaa?".
Se kuitenkin lohduttaa, että saan pitää Neiti X:n ystävänä huolimatta tunteistani. Eikä se ole kirkossa kuulutettua, että juttu jää ikuisesti ystävyyden tasolle. Tällä hetkellä ite en kuitenkaan aio tehdä minkäänlaisia siirtoja. Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta.
Kaikesta huolimatta mukavaa viikonloppua kaikille!
Rakas Neiti X, tää on sulle:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti