Voehan Runeberg!

Mulla oli lauantaina kyllä elämäni ikimuistoisin Runebergin päivä... :D

Edelliseen postaukseeni viitaten: "Eikä se ole kirkossa kuulutettua, että juttu jää ikuisesti ystävyyden tasolle.". Tässä olin aivan oikeassa. ;) Perjantain duuni-illasta kehittyi suhteellisen mielenkiintoinen. Kun saavuin töihin, juttelin puhelimessa hyvän ystäväni Neiti T:n kanssa. Höpöteltiin niitä näitä ja yhtäkkiä näin, että Neiti X tuli töihin. Luulin, että hän on edelleen saikulla, mutta eipäs ollutkaan. Mulla meni pasmat ihan sekaisin ja päätettiin lopettaa puhelu Neiti T:n kanssa.

Päädyttiin aika vuoron alussa Neiti X:n kanssa samaan työpisteeseen. Olin jo alussa pistänyt merkille ne erittäin hyvin istuvat vaaleat farkut. Siihen kun lisättiin puna-valkoinen neule, alkoi mulla tehdä tiukkaa seistä X:n vieressä. Kirosin mielessäni omaa ujouttani. Siinä se seisoi ihan vieressä, mutta en vaan uskaltanut koskea. Vitutuskäyrä oli aikast korkealla sen tähden. Seuraavana päivänä sain kuulla, ettei ollut X:lläkään ollut ihan helppoa mun lähellä. ;)

Oltiin jo melkein pari viikkoa sitten sovittu X:n kanssa, että mentäis nyt lauantaina 5.2. ulos parantamaan maailmaa. Niin myös tapahtui. Kun oltiin löydetty sopiva kuppila, tilasin oluen ja X lasillisen punaviiniä. Siinä me sitten istuttiin molemmat kai vähän hölmistyneinä, että joo. ;)

Jossain vaiheessa lähdin vessaan ja kun tulin takas pöytään, oli X jälleen rohkeampi ja nosti kissan pöydälle (ei siis mua!!! Ehhehe!!! :D). Hän kysyi, että kuinka rehellisen vastauksen haluan siihen, että onko hänen halaukset tarkoittaneet enemmän kuin kaveruutta. Vastasin, että suoran. Ja sain myös sellaisen. X kertoi tuntevansa vetoa mua kohtaan... Aaaawww... <3

Alettiin puida meidän Facebookissa kirjoittamia juttuja, fiiliksiä menneiltä viikoilta jne. ja siinä välissä tilattiin toiset juotavat. Jatkettiin juttelua ja yhtäkkiä X otti mua käsistä kiinni. Se oli sellainen hetki, jota ei kovin usein koe. Istuttiin napit vastakkain, pideltiin toisiamme käsistä, katottiin silmiin ja hymyiltiin. Jostain syystä (?) meitä alettiin vilkuilla viereisestä pöydästä sen verran, että se kävi häiritsemään mua ja vaihdettiin toiseen kuppilaan.

Siellä toisessa kuppilassa me ei sitten muuta tehtykään kuin halailtiin toisiamme. <3 Yhdessä vaiheessa X totesi: "Sun sydän lyö aika hurjaa vauhtia", johon vastasin: "Löis sunkin, jos olisit mä". :) Mutta niinhän se on, että sydän ei pysty valehtelemaan. Mun oli niin hyvä olla siinä X:n sylissä, että olisin voinut jäädä siihen ikuisesti.

Lopulta heitin X:n kotiin ja ajelin sen jälkeen himaan katsomaan miten Herra U ja C ovat pärjänneet. Koko eilisen päivän olin kuin mikäkin pahainen ihastunut teini. Suu jatkuvassa hymyssä enkä pystynyt keskittymään mihinkään. Roikuin Facebookissa ja hehkutin onneani. Vaikka ei tätä tunnetta pysty kuvailemaan. <3 Nyt on niin paljon helpompi olla, kun sain varmuuden siihen, että olen ollut X:n suhteen oikeassa. Tunne on molemminpuolinen.

Tänään me ollaan jälleen samassa työvuorossa ja vieläpä samassa työpisteessä... Can't wait! ;) Mun pitäis jo olla nukkumassa ja antaisin aika paljon, että saisin ottaa nyt X:n kainalooni. Sen sijaan yritän änkeä itseni Herra U:n ja C:n viereen uneksimaan X:stä. <3

Niin, että elämästä ei voi koskaan tietää. ;) Öitä!